maanantai 17. heinäkuuta 2017

70 kiloa rakkautta

Mä arvostelen paljon. Mä olen todella ilkeä. Puhun usein rumasti ja välillä vaadin ihan liikoja. – En muilta, enkä toisille, vaan itseltäni ja itselleni.

kuva: We Heart It

Aina pitäisi olla jollain tapaa ”parempi”. Nätimpi, laihempi, ahkerampi…

Se miten me puhumme itsellemme vaikuttaa suuresti omaan itsetuntoon. Miksi siis olemme niin ilkeitä itsellemme, ja kulutamme niin paljon energiaa tähän negatiiviseen ajatteluun?

Tiedän, että negatiiviset kokemukset, koulukiusaaminen ja sosiaalisen median luomat mielikuvat ”täydellisestä” photoshopatusta kropasta eivät ainakaan auta asiaa.


Olen itse ”yliajattelija”. En koe, että olisin koskaan sopinut täysin mihinkään muottiin. Oma tyyli pukeutua, meikata ja käyttäytyä on vuosien aikana saanut jonkin verroin kommenttia jo ylä-asteikäisenä. Itsetunto on ollut hetkittäin täysin nolla. Nuorempana mietinkin jatkuvasti sitä, mitä muut ihmiset ovat minusta mieltä (erittäin huono tapa, jota lähes jokainen kuitenkin tekee). Teinivuosista asti olen stressannut ja kärsinyt huonosta ihosta, en ole myöskään ollut luonnostaan pienikokoinen, vaan olen taistellut vuosia ”ylimääräisten” kilojen takia. Miksi? – Koska mietin, mitä muut minusta ajattelevat.

Oma paino on vuosien aikana seilannut ylös ja alas. Erilaisia dieettejä on tullut vedettyä useampia, ja paino on saatu alas. Jostain syystä olen aina ajatellut, että mulle ”ihanteellinen” paino olisi 56 kg (enkä todellakaan pysty edes selittämään, mistä tämä luku on peräsin…) Alimmillaan paino kävikin jossain 50kg:n paikkeilla, ja voin todeta, ettei itsetunto ollut yhtään korkeampi, enkä minä yhtään sen onnellisempi.


Nykyään ymmärrän sen, että paino on vain luku. Se ei kerro ihmisestä mitään. Mutta se, miten sä kannat itsesi, tekee susta kauniin just sellaisena kuin sä olet. Itsevarmat ihmiset, eivät anna muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa omaan olemiseensa. Muilta ihmisiltä saadut kehut toki ruokkivat itsetuntoa ja minäkuvaa, mutta niitä ei tarvitse erikseen kalastella, jos on sujut itsensä kanssa. Myönnän olevani todella kateellinen ihmisille, jotka pystyvät sivuuttamaan ulkopuolisten kommentit. Totta kai loukkaavat kommentit ja ”harmittomat” töksäytykset nakertavat mielessä, en kuitenkaan anna niille aikaa mielessäni. Opeteltavaa on paljon, mutta suunta on oikea.

Vuosia jatkunut itsensä mollaus ja virheiden etsiminen eivät parane yhdessä yössä, mutta tavasta on kuitenkin mahdollista päästä irti. Pitää vain muistaa kehua itseään päivittäin ja keskittyä niihin parempiin puoliin. Näin se mörkö pään sisällä rupeaa pikkuhiljaa hiljenemään. Omani yrittää satunnaisesti edelleen kommentoida, mutta nykyään tiedän miten saan sen hiljaiseksi.


Mulla on edelleen näppyjä naamassa. Mä en ole mallin mitoissa ja mullakin on selluliittiä. Antaa niiden olla. Keskityn niihin parempiin puoliin: mä tykkään mun silmistä, ja mulla on oikeastaan ihan kiva perse, persoonasta puhumattakaan! ;)

 Mikä sussa on parasta?

Nyt soi: Robbie Williams - Love my life


-Baulba

1 kommentti:

  1. Tosi hyvä postaus tärkeästä aiheesta! Herätti kyllä paljon ajatuksia itselläkin siitä, miten sitä itseään kohtaan onkin niin paljon kriittisempi kuin muita.

    http://fiiaelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista