Mä arvostelen
paljon. Mä olen todella ilkeä. Puhun usein rumasti ja välillä vaadin ihan
liikoja. – En muilta, enkä toisille, vaan
itseltäni ja itselleni.
kuva: We Heart It |
Aina pitäisi olla jollain tapaa ”parempi”. Nätimpi, laihempi, ahkerampi…
Se miten me
puhumme itsellemme vaikuttaa suuresti omaan itsetuntoon. Miksi siis olemme niin
ilkeitä itsellemme, ja kulutamme niin paljon energiaa tähän negatiiviseen
ajatteluun?
Tiedän, että
negatiiviset kokemukset, koulukiusaaminen ja sosiaalisen median luomat
mielikuvat ”täydellisestä” photoshopatusta kropasta eivät ainakaan auta asiaa.
Olen itse
”yliajattelija”. En koe, että olisin koskaan sopinut täysin mihinkään muottiin.
Oma tyyli pukeutua, meikata ja käyttäytyä on vuosien aikana saanut jonkin
verroin kommenttia jo ylä-asteikäisenä. Itsetunto on ollut hetkittäin täysin
nolla. Nuorempana mietinkin jatkuvasti sitä, mitä muut ihmiset ovat minusta
mieltä (erittäin huono tapa, jota lähes
jokainen kuitenkin tekee). Teinivuosista asti olen stressannut ja kärsinyt
huonosta ihosta, en ole myöskään ollut luonnostaan pienikokoinen, vaan olen
taistellut vuosia ”ylimääräisten” kilojen takia. Miksi? – Koska mietin, mitä muut minusta ajattelevat.
Oma paino on
vuosien aikana seilannut ylös ja alas. Erilaisia dieettejä on tullut vedettyä
useampia, ja paino on saatu alas. Jostain syystä olen aina ajatellut, että
mulle ”ihanteellinen” paino olisi 56 kg (enkä
todellakaan pysty edes selittämään, mistä tämä luku on peräsin…)
Alimmillaan paino kävikin jossain 50kg:n paikkeilla, ja voin todeta, ettei
itsetunto ollut yhtään korkeampi, enkä minä yhtään sen onnellisempi.
Nykyään
ymmärrän sen, että paino on vain luku. Se ei kerro ihmisestä mitään. Mutta se,
miten sä kannat itsesi, tekee susta kauniin just sellaisena kuin sä olet. Itsevarmat
ihmiset, eivät anna muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa omaan olemiseensa.
Muilta ihmisiltä saadut kehut toki ruokkivat itsetuntoa ja minäkuvaa, mutta
niitä ei tarvitse erikseen kalastella, jos on sujut itsensä kanssa. Myönnän
olevani todella kateellinen ihmisille, jotka pystyvät sivuuttamaan
ulkopuolisten kommentit. Totta kai loukkaavat kommentit ja ”harmittomat”
töksäytykset nakertavat mielessä, en kuitenkaan anna niille aikaa mielessäni.
Opeteltavaa on paljon, mutta suunta on oikea.
Vuosia
jatkunut itsensä mollaus ja virheiden etsiminen eivät parane yhdessä yössä,
mutta tavasta on kuitenkin mahdollista päästä irti. Pitää vain muistaa kehua
itseään päivittäin ja keskittyä niihin parempiin puoliin. Näin se mörkö pään
sisällä rupeaa pikkuhiljaa hiljenemään. Omani yrittää satunnaisesti edelleen
kommentoida, mutta nykyään tiedän miten saan sen hiljaiseksi.
Mulla on
edelleen näppyjä naamassa. Mä en ole mallin mitoissa ja mullakin on
selluliittiä. Antaa niiden olla. Keskityn niihin parempiin puoliin: mä tykkään
mun silmistä, ja mulla on oikeastaan ihan kiva perse, persoonasta
puhumattakaan! ;)
Mikä sussa on parasta? ☺
Nyt soi: Robbie Williams - Love my life
-Baulba
Tosi hyvä postaus tärkeästä aiheesta! Herätti kyllä paljon ajatuksia itselläkin siitä, miten sitä itseään kohtaan onkin niin paljon kriittisempi kuin muita.
VastaaPoistahttp://fiiaelina.blogspot.fi/