perjantai 29. joulukuuta 2017

Lupauksista teoiksi

Päätitkö aloittaa uuden elämän ja tehdä asioita toisin? Kenties olet päättänyt pudottaa painoa, lopettaa tupakoinnin tai vaikka aloittaa uuden liikuntaharrastuksen? – Hienoja päätöksiä. 

Todellisuudessa et kuitenkaan tarvitse kalenteria taikka uutta vuotta muuttaaksesi elämääsi. Jos oikeasti haluat tehdä muutoksia, se lähtee susta itsestäsi. Mikään ei muutu, jollet itse halua muuttaa sitä.

Monet eivät enää edes tee näitä kuuluisia uudenvuodenlupauksia, koska näitä samoja lupauksia on saatettu tehdä jo vuosia. Tiedetään jo entuudestaan, etteivät ne tule kestämään muutamaa viikkoa pidemmälle, miksi siis pettyä uudestaan?

Miksi näitä lupauksia sitten tehdään näin Uuden Vuoden kynnyksellä? – Koska uskomme siihen uuteen alkuun ja uuteen mahdollisuuteen muuttaa elämää. Tahdonvoima ei kuitenkaan riitä, sen siivillä menee viikko, jos toinenkin, mutta paluu entiseen on melko varmaa.

Yleensä epäonnistumisen taustalla onkin riittämätön suunnittelu tai epärealistiset tavoitteet (omakohtaisesti voin allekirjoittaa tämän tapahtuneen itselleni monesti). MUTTA, jos olet tehnyt itsellesi uudenvuodenlupauksen, olet todennäköisesti ajatellut asiaa jo aikaisemmin, eikä lupaus ole täysin tuulesta temmattu. Tee siis kunnollinen suunnitelma, MITEN aiot sen saavuttaa. Perinteiset “pudotan 10 kiloa painoa”, “lopetan tupakoinnin”, “en syö karkkia” ja muut tämän tyyppiset lupaukset eivät motivoi pitkälle, jos ajattelee pelkästään asioita, mistä joutuu luopumaan. Ajattele pidemmälle ja listaa mielummin niitä positiivisia asioita; mitä sä saat ja hyödyt siitä, että saavutat nämä tavoitteet.

2/17 vs. 12/17
Itse lupaan näin julkisesti lopettaa tupakoinnin (tämä ei varsinaisesti ole uudenvuodenlupaus, vaan liittyy itselle tehtyihin lupauksiin, joista tulee juttua myöhemmin…). Eihän siinä loppujen lopuksi ole mitään järkeä ja onhan se ihan perkeleen kallista. Olen ajatellut asiaa niin monesti ja lopettanutkin useampaan kertaan, tosin huonolla menestyksellä. Aina on ”löytynyt jokin syy” sille polttamiselle. Ei varmaan tarvitse paasata tupakoinnin terveysvaikutuksista ja lopettamisen positiivisista puolista. Tavoitteena on myös parantaa omaa fysiikkaa ja kasvattaa sitä lihasmassaa. 😊 JA nyt, kun ne ääneen kerrottu, niin onhan näistä pakko pitää kiinni! 😉 

Laita itsesi etusijalle tärkeysjärjestyksessäsi ja sitoudu tavoitteeseesi. On toki hyvä muistaa, että vaikka sulla on kuinka hyvä suunnitelma, aina tulee vastoinkäymisiä. Ja niitä tulee varmasti kaikille. Se, miten sä jatkat niiden vastoinkäymisten jälkeen, ratkaisee. Jos oikeasti haluat jotain, löydät aina tavan saavuttaa sen. Ei siis saa luovuttaa! 😊

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!


-Baulba

Nyt soi: Sia - Never give up

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti