maanantai 17. heinäkuuta 2017

70 kiloa rakkautta

Mä arvostelen paljon. Mä olen todella ilkeä. Puhun usein rumasti ja välillä vaadin ihan liikoja. – En muilta, enkä toisille, vaan itseltäni ja itselleni.

kuva: We Heart It

Aina pitäisi olla jollain tapaa ”parempi”. Nätimpi, laihempi, ahkerampi…

Se miten me puhumme itsellemme vaikuttaa suuresti omaan itsetuntoon. Miksi siis olemme niin ilkeitä itsellemme, ja kulutamme niin paljon energiaa tähän negatiiviseen ajatteluun?

Tiedän, että negatiiviset kokemukset, koulukiusaaminen ja sosiaalisen median luomat mielikuvat ”täydellisestä” photoshopatusta kropasta eivät ainakaan auta asiaa.


Olen itse ”yliajattelija”. En koe, että olisin koskaan sopinut täysin mihinkään muottiin. Oma tyyli pukeutua, meikata ja käyttäytyä on vuosien aikana saanut jonkin verroin kommenttia jo ylä-asteikäisenä. Itsetunto on ollut hetkittäin täysin nolla. Nuorempana mietinkin jatkuvasti sitä, mitä muut ihmiset ovat minusta mieltä (erittäin huono tapa, jota lähes jokainen kuitenkin tekee). Teinivuosista asti olen stressannut ja kärsinyt huonosta ihosta, en ole myöskään ollut luonnostaan pienikokoinen, vaan olen taistellut vuosia ”ylimääräisten” kilojen takia. Miksi? – Koska mietin, mitä muut minusta ajattelevat.

Oma paino on vuosien aikana seilannut ylös ja alas. Erilaisia dieettejä on tullut vedettyä useampia, ja paino on saatu alas. Jostain syystä olen aina ajatellut, että mulle ”ihanteellinen” paino olisi 56 kg (enkä todellakaan pysty edes selittämään, mistä tämä luku on peräsin…) Alimmillaan paino kävikin jossain 50kg:n paikkeilla, ja voin todeta, ettei itsetunto ollut yhtään korkeampi, enkä minä yhtään sen onnellisempi.


Nykyään ymmärrän sen, että paino on vain luku. Se ei kerro ihmisestä mitään. Mutta se, miten sä kannat itsesi, tekee susta kauniin just sellaisena kuin sä olet. Itsevarmat ihmiset, eivät anna muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa omaan olemiseensa. Muilta ihmisiltä saadut kehut toki ruokkivat itsetuntoa ja minäkuvaa, mutta niitä ei tarvitse erikseen kalastella, jos on sujut itsensä kanssa. Myönnän olevani todella kateellinen ihmisille, jotka pystyvät sivuuttamaan ulkopuolisten kommentit. Totta kai loukkaavat kommentit ja ”harmittomat” töksäytykset nakertavat mielessä, en kuitenkaan anna niille aikaa mielessäni. Opeteltavaa on paljon, mutta suunta on oikea.

Vuosia jatkunut itsensä mollaus ja virheiden etsiminen eivät parane yhdessä yössä, mutta tavasta on kuitenkin mahdollista päästä irti. Pitää vain muistaa kehua itseään päivittäin ja keskittyä niihin parempiin puoliin. Näin se mörkö pään sisällä rupeaa pikkuhiljaa hiljenemään. Omani yrittää satunnaisesti edelleen kommentoida, mutta nykyään tiedän miten saan sen hiljaiseksi.


Mulla on edelleen näppyjä naamassa. Mä en ole mallin mitoissa ja mullakin on selluliittiä. Antaa niiden olla. Keskityn niihin parempiin puoliin: mä tykkään mun silmistä, ja mulla on oikeastaan ihan kiva perse, persoonasta puhumattakaan! ;)

 Mikä sussa on parasta?

Nyt soi: Robbie Williams - Love my life


-Baulba

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ihan pakko

"Onko sun ihan pakko mennä salille?" "Kyllähän sä nyt yhden kakkupalan voit maistaa?" "Mikset sä voi juoda, eihän se treenaaminen nyt yhdestä baari-illasta kärsi?"

Ei, mun ei ole PAKKO mennä salille, mutta mä HALUAN mennä. KYLLÄ, mä VOIN syödä, mä VOIN juoda sen yhden tai kiskasta perinteiset perskännit, jos mulla on sellainen olo. MUTTA, kyse on kuitenkin täysin omasta valinnasta. Olen asettanut itselleni tavoitteita, joiden saavuttamiseksi täytyy välillä tehdä näitä valintoja.

Edellä mainittuja kysymyksiä on itselle esitetty lukemattoman monia kertoja. ”Se on niin vitun fitness, ettei se voi…” – Mun puolestani jokainen saa olla musta just sitä mieltä, mitä tykkää. (En erityisemmin kuitenkaan pidä tosta fitness-sanasta, kysehän on kuitenkin elämäntavasta…) Tavoitteellinen treenaaminen on kuitenkin hyvin kokonaisvaltaista hommaa, ja jokapäiväiset valinnat kävelevät käsi kädessä kehityksen ja tulosten kanssa.

PAKKO ei ole Suomessa muuta, kuin maksaa veroja ja kuolla. Elämästä tulee hirveän rankkaa, jos aina on PAKKO tehdä jotain (käydä lenkillä, mennä töihin, laihduttaa… Listaa voi jatkaa loputtomiin). Se, miten itse näet nämä asiat ja ajattelet, ratkaisee, ei se, mitä muut ovat mieltä.

Niin kuin aikaisemmin olen kertonut, oma salitreenaaminen alkoi painonpudotus-operaation merkeissä. Silloin tuli vielä juhlittua paljon, lähes joka viikonloppu ja parhaillaan muutamana päivänä, ”kun ei ollut mitään muutakaan”. Kehitystä tuli silti tasaisesti, jossain kohtaa itselle kuitenkin riitti. Aloin panostaa treenaamiseen, mikä on varmaan ollut omalla kohdallani paras valinta, minkä olen tehnyt. Absolutistia musta ei koskaan saa, mutta mun EI OLE PAKKO ottaa viinaa joka juhannus tai uusivuosi.

Ymmärrän toki, että kaikki tämä salilla ramppaaminen, ruokien punnitseminen, aamulenkkeily ja muu hömpötys varmasti kuulostaa kummalliselta kaverille, joka ei ole tottunut tällä tavoin elämään. Ei tätä kuitenkaan tehdä PAKOSTA. Uskallan väittää, että ne jotka tällä kaavalla elävät, useimmat vuosia, varmasti pitävät siitä, mitä tekevät: täysin omasta valinnastaan ja tahdostaan.

Joskus ne valinnat ovat itsestäänselviä. Toisinaan harmittaa, ettei ”voi” lähteä kavereiden kanssa viihteelle. Useimmiten tosin ei, koska krapula. Tiedostan itse, miten se vaikuttaa omalla kohdalla treenien tehokkuuteen ja lepoon. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, mitä VOI tehdä ja mitä EI. Kyse on siitä, mitä mikä on itselle tärkeää ja miten se vie eteenpäin, kohti niitä tavoitteita. Se ei ole keltään muulta pois, jos jätän sen palan pullaa syömättä, tai lasillisen ottamatta. Päinvastoin. ;) Outoa tästä tekee se, että aina täytyy olla valmis perustelemaan omia valintojaan. Täytyy selittää, miksei VOI tai TÄYTYY tehdä jotain…

Mä teen tätä, koska mä tykkään tästä. En tiedä mitään parempaa, kun sen fiiliksen hyvin kulkeneen treenin jälkeen. Haluan kehittyä. Haluan voida paremmin. Joskus sen eteen täytyy tehdä valintoja, tehdä sen mitä se vaatii.

Jos sä tykkäät siitä mitä sä teet, se ei ole enää PAKKO – vaan oma valinta.

Tän päivän biisi: Omal tyylil - Robba & Aurora

-Baulba