Turistina Irlannissa 1/2

En suunnittele asioita hirveän pitkälle. Elämässä kun ei ikinä tiedä, mitä päivät tuovat tullessaan, siksi toiminkin usein hetken mielijohteesta. Yleensä näistä syntyykin hyviä tarinoita kerrottavaksi (tai ainakin ratkiriemukkaita omasta mielestä…) J

Guildhall

Päätin reilu viikon varoitusajalla lähteä Irlantiin moikkaamaan kaveria, ilman sen suurempia suunnitteluja. Olihan asiasta aikaisemminkin ollut puhetta, mutta ei mitään sanoja enempää. Pari iltaa selasin halvimpia lentoja, kunnes osui sopivan hintaset kohdalle. Kamat kassiin ja menoksi!

Siitä on jo useampi vuosi, kun olen viimeksi Suomen maaperältä poistunut (jollei lasketa Tallinnan ”opintomatkaa”). Matkalla Vantaalle mietin sitä, kun muut aina puhuvat, kuinka rentouttavaa onkin lähteä reissuun. Paskat. Itte olin ihan loppu ennen, kun olin edes päässyt lentokentälle. :D

Vantaan lentokentällä kaikki sujui ilman suurempia ongelmia. Meitsi tosin on oikea turvamiesten painajainen kaikkine lävistyksineni. Kyllä siinä sai hetken aikaa pyöriä ja selitellä, kun metallinpaljastimet huusivat kuolemaa.

Rakastuin tähän paikkaan heti!

Dublinin päädyssä puolestaan ongelmat alkoivat kasaantua konkreettisemmin. Olimme aloittaneet laskeutumisen Dublinin lentokentälle, kun koneen kapteeni kuulutti: ”Joo, jäädään tähän itäpuoliskolle odottelemaan, että Dublinin kentällä on laskeutumistilaa.” Meinasin karjasta, että eihän me nyt tähän voida jäädä hengailemaan! Piti meinaan keretä bussiin, joka lähti 45 minuutin kuluttua laskeutumisesta. Reilu 25 minuuttia me sitten lopulta oltiin myöhässä aikataulusta. Siinä pienessä kiireessä laukut hihnalta ja ulos terminaalista.

Olin kaverin kanssa aikaisemmin jutellut, mistä löydän bussipysäkin.  (Tän piti siis olla ihan piece of cake -juttu). No, selvisi hyvin pian, että tää paikka on pikkusen isompi kun Ukicityn linja-autoasema. (Niin oon tosiaan kotoisin Uudestakaupungista, jossa asukkaita on jotain 15 000). Aikataulu oli ”hiukan” tiukka: neljässä minuutissa piti löytää oikea bussi. En valehtele jos sanon, että näitä laitureita oli varmaan yli 40 kpl. Onneksi ihmiset siellä olivat hyvin ystävällisiä ja ihme kyllä kerkesin oikeaan bussiin. Matka jatkui Londonderryyn.

Huoneistohotelli City Center B&B, jossa vietin lomani, oli täyden viiden tähden arvoinen! Olo oli kuin olisi kotona, ja omistajat olivat super mukavia ja ystävällisiä. Kokoajan kyseltiin, onko kaikki varmasti hyvin ja tarvitaanko jotain. Aamiaisesta puhumattakaan! Sijainti oli myös kohdillaan, sillä keskustaan ei ollut kuin muutaman kilometrin kävelymatka.

Keskustassa kävellessä pääsi myös näkemään paikallisia nähtävyyksiä. Derry on ainoa kaupunki Irlannissa, joka on täysin muurien ympäröimä (Walled City), ja ihastuinkin itse täysin vanhaan kaupunkiin. Rakennukset olivat todella kauniita. Muita hienoja nähtävyyksiä olivat ehdottomasti mm. Shipquay Gate:s, jonka alta pääsi kulkemaan ”kaupungin eri puolille”. Peace Bridge, silta pyöräilijöille ja kävelijöille, joka ylitti Foyle-joen. Guildhall,

keskustassa sijaitseva, hyvin näyttävän näköinen kellotorni, sekä City Walls, joka tarjosi uskomattomat maisemat ympäri kaupunkia.

Eikä loma ole mikään loma ilman treenejä! Sali löytyi vajaan kilometrin päästä majatalosta (Pure Gym), ja puitteet olivat kohdillaan. (Tämä oli yksi harvoista asioista, jonka selvitin ennen reissuun lähtemistä…) Pointsit myös loistavalle asiakaspalvelulle, ihan turistinahan siellä oltiin. Henkilökunta esitteli koko salin ensimmäisellä käynnillä, kertoi seurojen toiminnasta ja kaikesta mitä mahdollisuuksia heidän salillaan on harrastaa.

Kotiinpaluu kesti kokonaisuudessaan 14 tuntia (+2h aikaero). Lähdin aamulla bussilla Derrystä ja olin Dublinin lentokentällä iltapäivällä. Kyllä oli pienen kaupungin kasvatti totaalisesti hukassa. :D

Kaikki oli vähän suurempaa. Onneksi myös täältä löytyi ystävällisiä ihmisiä, joilta sai tarvittavan avun, ja löysin oikean terminaalin ja pienen pyörimisen jälkeen oikean portin. Olin aiemmin laskenut, että mulla on yksi tunti ja 45 minuuttia aikaa vaihtaa konetta Lontoossa. No… Eipä mennyt tämäkään niin kuin olin sen suunnitellut. Lontoon Heathrow:iin lähtevä kone oli kokonaisuudessaan 45 minuuttia myöhässä, ja istuin koneen takaosassa, joten koneesta ulos pääsemiseenkin tuhlaantui jo tovi aikaa.

City Walls

Kun kone oli turvallisesti Lontoon maaperällä, mulla oli kokonaiset 32 minuuttia aikaa löytää Helsinkiin lähtevä kone. (Tässä kohtaa saattoi olla pieni paniikki.) Parin kilometrin pikakävelyn ja tuskasoijan jälkeen löysin kyltin, jossa kerrottiin, että terminaalin vaihto tapahtuu bussikuljetuksella. Bussilla kolmos terminaaliin ja taas armotonta ravaamista (nämä etäisyydet toisistaan olivat hiukan eri luokkaa, kuin Helsinki-Vantaalla…), toisen kerran turvatarkastukseen, ja helvetinmoista juoksua portille. Ihme kyllä, ehdin ajoissa ja olinkin viimeinen matkustaja portilla ja taisin olla koneessa kokonaiset 5 minuuttia ennen liikkeelle lähtöä. Olin kohtalaisen ylpeä itsestäni.

Jouduin matkallani ostamaan uuden matkalaukun, koska shoppailusokeus pääsi yllättämään. Päätin ostaa vaaleanpunaisen matkalaukun, jotta tunnistaisin sen helposti ja nopeasti hihnalta (ja olihan se ihan mielettömän porno!). Harmi, ettei se laukku ikinä sieltä tullutkaan. Matka kohti kotia jatkui siis kevyemmin kantamuksin.

Keko Salata - Pari kilometriä, tais olla tän reissun biisi :D

"Oon jo melkein perillä,
enää pari kilometriä jäljellä."

Bussilla pääsin autoparkille ja Mazdan keula kohti kotia. Kuski saattoi olla hiukan kahvilla tässä kohtaa matkaa, sillä ajoin ohi Turun rampista ja eksytin itseni kehän sisäpuolelle. :D Kolmen tunnin ajon jälkeen olin vihdoin kotona, tosin haikein mielin. Reissu oli kokonaisuudessaan MAHTAVA! Eniten harmitti kotiinpaluu. Kiitos Piialle, jonka heitosta koko juttu lähti liikkeelle. <3 

Matkalaukkukin löysi kotiin muutamaa päivää myöhemmin. J

Jatko-osa reissusta tulossa myöhemmin =)

-Baulba ”maailmanmatkaaja”